fi
Книги
B.J. Hermansson

Rakastaja – eroottinen novelli

«Haluan sinut, Alexander. Ja minä sinut, vastaat kiihko silmissäsi.
Ja sinä täytät minut. Työnnät elimesi minua kohti, minun aukkooni, minun sisälleni. Iho kohtaa ihon, ja kahdesta erillisestä osasta tulee yksi ja sama. Se värisee ja järisee, rajusti, ja silti kuin hyväillen.»
Olen rakastanut lupaa ja anteeksiantoa pyytämättä.
Jotkut rakkausjuttuni ovat olleet lyhyitä, ohimeneviä tapauksia. Toiset ovat johtaneet suhteeseen, pitkäkestoiseen tai toistuvaan yhdessäoloon — ja jopa avioliittoon. Joissakin tapauksissa rakastajani on ollut kutakuinkin minun ikäiseni, joskus jopa paljon vanhempi. Olen rakastellut näiden miesten kanssa silloinkin, kun omatuntoni, tai joku toinen ihminen, on ollut suhdetta vastaan. Sen sijaan että olisin kuunnellut ja antanut periksi, olen päättänyt jatkaa. Rakastellut ja tullut rakastelluksi.
Itselleni en ole koskaan, en ikinä, sanonut ei. Sillä rakastajani ovat himoinneet vartaloani yhtä kovasti kuin minä olen himoinnut heitä.

B. J. Hermansoniin taitavasti kirjoitetuissa novelleissa rosoisuus ja runollisuus kietoutuvat yhteen. Tekstien pohjalla oleva sävy saa lukijan pohtimaan ja kyseenalaistamaan yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä, jotka usein liittyvät vallitseviin normeihin ja seksuaalisuuteen.
24 печатни страници
Оригинална публикация
2019
Година на публикуване
2019
Издател
LUST
преводач
Kimmo Lilja
Вече чели ли сте я? Какво мислите за нея?
👍👎

На лавиците

fb2epub
Плъзнете и пуснете файловете си (не повече от 5 наведнъж)