fi
Книги
Juhani Aho

Eläinlastuja

Nuori sonnin mullikka on vihdoin päässyt aikuisten sekaan lehmitarhaan. Ensin ylennys vasikoiden puolelta lehmitarhaan tuntui hänestä hienolta — olihan hän nyt melkein aikuinen. Pian mullikka kuitenkin ymmärtää, etteivät ovet aikuisten maailmaan ole hänelle vielä täysin auki. Niin Mullikka päättää katkerana lähteä etsimään itselleen uusia ystäviä — vaan miten nuoren sonnin karkuretkellä oikein käy?
“Mullikan” lisäksi Juhani Ahon «Eläinlastuja” sisältää kahdeksan muuta lapsille suunnattua tarinaa: Ilkityö; Hula; Hektor II; Varikset; Ystävä, joka petti; Laululintuja; Kukitettu; Kaukana ja korkealla.
Juhani Aho (1861–1921) oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka elätti itsensä kirjoittamalla. Hän kehitti myös aktiivisesti suomalaista kirjakieltä. rnrnAhon tunnetuimpia teoksia ovat “Papin rouva”, “Rautatie” ja “Helsinkiin”. Lisäksi Aho tunnetaan lyhyistä kertomuksista eli lastuista, jotka saavuttivat nopeasti lukijoiden suosion. Aho itse kuvasi lastuja muun luomistyön ohessa lenteleviksi kappaleiksi. Aho tarttui teoksissaan myös arkaluontoisiin aiheisiin, mikä aiheutti ilmestymisaikanaan kiivastakin kritiikkiä. Vapaa-ajallaan Aho oli intohimoinen kalastaja.
65 печатни страници
Оригинална публикация
2019
Година на публикуване
2019
Издател
Saga Egmont

Други версии

Вече чели ли сте я? Какво мислите за нея?
👍👎
fb2epub
Плъзнете и пуснете файловете си (не повече от 5 наведнъж)