fi
Абонамент за аудиокниги
Alexandra Södergran

Pomon tyttäret - eroottinen novelli

Слушайте в приложението
"Luomet olivat raskaat ja huulet raollaan. Sofi mumisi särkyneellä äänellä: ’Haluan, että otat minut samalla tavoin kuin otit sisareni.’"

Janne kutsutaan rehvakkaan pomonsa juhannusjuhlille. Hän lähtee mukaan hieman vastahakoisesti. Juhlissa ovat kuitenkin myös pomon kaksi tytärtä: Annika ja Sofi. He ovat nuoria ja kauniita – ja kuten Janne äkkiä huomaa, kiinnostuneita hänestä. Hän on vanhempi ja kokenut. Hän viettelee ensin Annikan ja hiipii sitten viattoman Sofi-pikkusiskon luo. Tämäkin on odottanut häntä. Lopulta he kaikki kolme yhtyvät ja viettävät yhteisen villin yön, jota kukaan heistä ei hevin unohda.

"Pomon tyttäret" on novelli kuumasta ja villistä juhannusyöstä, uskalluksesta löytää uutta ja kolmesta vartalosta, jotka sulautuvat yhdeksi.

Pseudonyymi Alexandra Södergran on ruotsalainen novellikirjailija. Hänen tekstinsä käsittelevät usein tabuina pidettyjä aiheita uudenlaisessa valossa. Södergrania kiinnostaa erityisesti erotiikka. Hän lähestyy aiheitaan tavalla, joka sekä yllättää että viihdyttää. Södergran on julkaissut runsaan tusinan verran eroottisia teoksia.
0:39:42
Издател
LUST
преводач
Kim Lilja
глас
J.C. Storm
Година на публикуване
2019
Вече чели ли сте я? Какво мислите за нея?
👍👎
fb2epub
Плъзнете и пуснете файловете си (не повече от 5 наведнъж)